Lippukuntamme Vaaran Vaeltajien toimintaan pääsevät mukaan yli 8-vuotiaat (vähintään 2. luokalla olevat) tytöt ja pojat. Lisäksi lippukunnassamme on nykyään myös perhepartiotoimintaa. Yläikärajaa liittymiselle ei ole.
Lippukuntaan liittymiseen on alla erilliset ohjeet sen mukaan, minkä ikäisestä uudesta partiolaisesta on kyse:
Lippukuntaan liittyminen (alle 15-vuotiaat)
Vaaran Vaeltajien toimintaan pääsevät mukaan yli 8-vuotiaat (vähintään 2. luokalla olevat). Kaikki 8-14-vuotiaat vavalaiset kuuluvat johonkin viikoittain kokoontuvaan ryhmään.
Ryhmät aloittavat toimintansa syksyllä koulujen alkaessa, mutta moniin ryhmiin mukaan mahtuu myös kesken partiovuoden. Lisäksi aloittamisen tulevana syksynä voi sopia jo etukäteen. Liittymistä kannattaa siis tiedustella vuodenajasta riippumatta.
Näin pääset mukaan Vaaran Vaeltajien toimintaan 8-14-vuotiaana:
- Tutustu ryhmiimme ja katso löytyykö sopiva kokousaika. (Jos sovit aloitusta tulevalle syksylle, niin ryhmiä ei välttämättä ole päivitetty nettisivuille. Ota tällöin suoraan yhteys jäsenvastaavaan ja sovi aloituksesta).
- Ota yhteys jäsenvastaavaamme vava.jasenvastaava(a)gmail.com ja kerro että haluaisit liittyä partioon. Kerro ainakin uuden partiolaisen nimi ja syntymävuosi.
- Kun olet sopinut liittymisestä jäsenvastaavan kanssa, niin täytä sähköinen jäsenhakemus: https://kuksa.partio.fi/kotisivut/hakemukset/hakemus.aspx?id=9999102
- Tervetuloa partioon! Saat lisätietoa partiotoiminnasta ryhmäsi johtajalta! Lue myös uuden partiolaisen ohje.
Lippukuntaan liittyminen (yli 15-vuotiaat)
Toivomme erityisesti lippukuntamme riveihin niin kutsuttuja johtajaikäisiä eli yli 15-vuotiaita! Yli 15-vuotiaana voit vaikuttaa hyvin paljon itse siihen, mitä haluat partiossa tehdä. Useimmat yli 15-vuotiaat johtavat jotain nuorempien ryhmää yhdessä muiden samanikäisten kanssa, mutta ryhmänjohtaminen ei ole pakollista.
Kaikki samoaja- ja vaeltajaikäiset (15-22-vuotiaat) kuuluvat myös oman ikäistensä ryhmään, mutta näissä ikäkausissa kokouksia on harvemmin kuin viikoittain.
Näin pääset mukaan Vaaran Vaeltajien toimintaan yli 15-vuotiaana:
- Liittyäksesi lippukuntaan yli 15-vuotiaana, ota ensin yhteys Vaaran Vaeltajien lippukunnanjohtajaan Urban Backiin ( urban.back(a)partio.fi , 045 265 3053) jolta voi myös kysellä lisää yli 15-vuotiaiden partiotoiminnasta!
- Kun olet sopinut liittymisestä lippukunnanjohtajan kanssa, niin täytä sähköinen jäsenhakemus:
https://kuksa.partio.fi/kotisivut/jasenhakemus.aspx?id=9999102 - Tervetuloa partioon! Saat lisätietoa partiotoiminnasta lippukunnanjohtajalta! Lue myös uuden partiolaisen ohjeet.
Lippukuntaan liittyminen (perhepartiolaiset eli alle 8-vuotiaat ja näiden vanhemmat)
Lippukunnassa on alkanut vuoden 2023 aikana perhepartiotoiminta. Perhepartiotoiminnassa jokaisella alle 8-vuotiaalla on toiminnassa mukana vähintään yksi aikuinen omasta lähipiiristä. Alle 8-vuotiaat osallistuvat perhepartiotoimintaan aina omaan lähipiiriin kuuluvan aikuisen vastuulla ja valvonnassa.
Perhepartioryhmämme Harakanpoikaset on toistaiseksi täynnä, mutta mikäli perhepartiotoiminta kiinnostaa, voit olla yhteydessä perhepartiovastaavaamme Virve Murtoon (virve.murto@partio.fi).
Usein kysyttyjä kysymyksiä partion aloittamisesta
Mitä partiossa tehdään?
Kaikki 8-14-vuotiaat lippukuntalaisemme kuuluvat ryhmään, joka kokoontuu kerran viikossa. Kokouksissa opitaan partiotaitoja, saadaan uusia kavereita, leikitään ja pidetään hauskaa. Ohjelma on räätälöity kunkin ikäkauden mukaiseksi. Viikoittaisen toiminnan lisäksi ryhmät tekevät yleensä kaksi viikonloppuretkeä vuodessa, yhden keväällä ja yhden syksyllä. Usein viikonloppuretki tehdään lippukuntamme kämpälle, mutta toisinaan ryhmät haluavat mennä telttailemaan. Innokkaimmat ryhmät saattavat tehdä kaksikin viikonloppuretkeä puolessa vuodessa.
Ryhmien toiminnan lisäksi partiossa on paljon myös isompia tapahtumia. Partiotaitokilpailuja ovat esimerkiksi syksyisin järjestettävät Pinkki (sudenpennuille) ja Espoon Punanen (seikkailijoille ja sitä vanhemmille). Vuoden tärkein ja paras tapahtuma on kesäleiri. Muita lippukunnan yhteisiä tapahtumia ovat muun muassa talviretki, Tarkkailijat-retki ja Riihitys.
Yli 15-vuotiaat yleensä johtavat jotain ryhmää yhdessä muiden samanikäisten kanssa. Ryhmänjohtaminen ei kuitenkaan ole pakollista. Yli 15-vuotiaat ovat tervetulleita kaikkiin tapahtumiimme ja lippukunnassamme on paljon myös yli 15-vuotiaille suunnattua ohjelmaa. Partio-ohjelman mukaisesti yli 15-vuotiaat jaetaan samoajiin (15-17-vuotiaat), vaeltajiin (18-22-vuotiaat) ja tukeviin aikuisiin (yli 23-vuotiaat). Yli 15-vuotiaille on ohjelmaa sekä oman ikäkauden kesken että koko johtajiston kesken.
Kuinka paljon partio maksaa?
Partio on useimpiin muihin harrastuksiin verrattuna varsin edullinen:
- Jäsenmaksu maksetaan vuosittain. Jäsenmaksusta voit lukea lisää tältä sivulta.
- Viikonlopputapahtumien retkimaksut ovat yleensä noin 15-25 euroa. Kesäleirin maksu vaihtelee hyvin paljon kesäleiristä riippuen ja se voi olla 50-250 euroa.
- Lisäksi retkeilyvarusteita (mm. makuupussi ja rinkka) tarvitsee jonkin verran. Varusteista voit lukea tarkemmin uuden partiolaisen ohjeesta.
Mistä saan lisätietoa Vaaran Vaeltajista ja partiosta
Näille sivuille on koottu suuri määrä tietoa partiosta ja lippukunnastamme. Kannattaa tutustua erityisesti seuraaviin sivuihin:
- Lyhyesti VaVasta
- Uuden partiolaisen ohjeet
- Kolot ja kämppä
- Kalenteri (esimerkkejä tulevista tapahtumista)
Yleisesti lisätietoa partiosta löydät esimerkiksi Partio.fi-sivulta.